Ylioppilaslakin päähän saatuani en ollut lainkaan varma siitä, mitä minun tulisi seuraavaksi tehdä. Kului vielä monta vuotta, ennen kuin löysin palon ohjelmointiin.
Olen aina pitänyt tietokoneista. Kasvoin 90-luvulla, jolloin tietokoneet alkoivat yleistyä kotitalouksissa. Niinpä meillekin tuli ensimmäinen tietokone. Muistan leikkineeni Paint-nimisellä piirto-ohjelmalla ja pelanneeni sen ajan tietokonepelejä vanhempieni salliman peliajan puitteissa. Siitä, miten kaikki tämä toimii, minulla ei kuitenkaan ollut harmainta aavistusta.
Ensikosketus koodaamisen ihmeelliseen maailmaan
Ensimmäisen koodirivini kirjoitin vasta lukiossa. Osallistuin kurssille, jossa päästiin harjoittelemaan HTML- ja CSS-kieliä. Joku voisi toki nyt heti kärkeen osoittaa, että eiväthän edellä mainitut ole mitään ohjelmointikieliä. Ja siinä he olisivat oikeassa, sillä näillä ei varsinaisesti ohjelmoida. Ne ovat kuitenkin erityisen tärkeä osa web-kehitystä, joten pidän tätä ensikosketuksenani koodaamiseen.
Kurssin lopputuotos oli tiedosto, jonka sai avattua selaimessa ja joka näytti staattista sisältöä pienoisella CSS-tyylittelyllä höystettynä. Sivu ei tietenkään ollut verkossa asti, vaan toimi omalla koneellani niin sanotussa lokaalissa ympäristössä. Vaikka sivulla ei ollut varsinaista toiminnallisuutta, minua kiehtoi se, että pystyin muokkaamaan sen rakennetta ja värejä. Näin tekemäni muutokset nopeasti vain lataamalla sivun uudelleen.
Miten pääsin kelkkaan mukaan
Päädyin alalle hieman sattumalta. Olin tehnyt lukion jälkeen jo useamman vuoden muita juttuja ilman jatko-opintoja. Koin kuitenkin uudenlaista paloa opiskeluun ja bongasin tietojenkäsittelyn tradenomikoulutuksen. Pienoiseksi yllätyksekseni pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä lukiopapereillani. Lukiossa ollessani motivaationi opiskeluun ei ollut kummoinen, ja yllätyinkin sisäänpääsystä suhteellisen keskinkertaisilla papereilla. Nyt minusta kuitenkin tuntui, että olin löytänyt motivaatiota. Päätin, että kun kerran menen korkeakouluun, teen kaiken viimeisen päälle. Miksi tuhlaisin useamman vuoden aikaani, jos siitä ei jäisi mitään käteen?
Alaa opiskellessani huomasin vasta kuinka paljon oikeastaan pidän ohjelmoinnista. Oli mahtavaa oppia myös siitä, miten Internet toimii. Kuinka eri protokollat ja kerrokset keskustelevat keskenään saadakseen aikaan tämän tietoverkkojen tietoverkon, joka nykyään on olennainen osa jokaisen ihmisen elämää. Halusin olla osa sitä, sillä se oli niin siistiä! Muistan kuinka teimme ensimmäisellä varsinaisella ohjelmointikurssilla verkkosovelluksen, jossa oli tietokannat ja kaikki. Opiskelijatoverini kehuivat kurssin päätöstyötäni sanoin "Tämähän näyttää ihan oikealta sovellukselta! " Olin ylpeä, sillä olin nähnytkin siihen vaivaa, vaikka onhan tämä jälkeenpäin ajateltuna nyt aika koomista katsottavaa:
Pois mukavuusalueelta
Muistan ajatelleeni opiskeluaikana, että jos minulle joku päivä maksetaan siitä, että koodaan, olisin ikionnellinen. Halusinkin varmistaa, että löydän töitä heti valmistuttuani. Monet olivat painottaneet, että tekemällä oppii parhaiten. Alkuun oli kuitenkin vaikea tehdä mitään, kun ei oikein tiennyt mistä aloittaa. Ajauduin niin sanottuun "tutorial helliin", jossa katsotaan tutoriaalia toisensa perään. En oikeasti oppinut juuri mitään, sillä kirjoitin koodia vaan opettajan perässä. Sain onneksi myös aloitettua omia projektejakin, mutta nekin tuntuivat aina jäävän kesken. Jaksoin innostua ja koodata muutaman päivän, mutta sitten projekti jo unohtuikin.
Pääsin opiskelujen loppupuolella harjoitteluun ihan oikeaan softafirmaan. Kokemus jäi kuitenkin pienoiseksi pettymykseksi, sillä en päässyt vielä mukaan oikeisiin asiakastöihin. Harjoittelun myötä pääsin onnekseni tekemään myös opinnäytetyön samaan paikkaan, mikä oli kätevää. Papereita odotellessani hainkin jo ihan kunnollisia töitä Junior Software Developer-positioihin. Muutamien puhelinsoittojen, haastattelujen ja koodaustehtävien jälkeen sain ensimmäisen työpaikkani junior-tason ohjelmistokehittäjänä!
Siitä eteenpäin olen saanut oppia rautaisilta ammattilaisilta, miten ohjelmistokehitystä tehdään reaalimaailmassa. Onhan se totta, kun aina sanotaan että tekemällä oppii parhaiten.
Ajat muuttuvat
Moni varmasti ajattelee koodaamisen olevan hirmu vaikeaa. Nykyajan koodaaminen on kuitenkin varsin erilaista kuin Apollo 11 Moon Landing -lennon primitiivisten tietokoneiden ohjelmointi. Silloiset koodarit joutuivat työskentelemään tietokoneiden kanssa, jotka olivat kehnompia kuin moderni taskulaskin! He olivatkin poikkeuksellisen hyviä ongelmanratkaisijoita. Ja juuri ongelmanratkaisukyky on se, mitä koodarilta vaaditaan.
Nykypäivän työkalut ja varsinkin tekoäly helpottavat ohjelmoimista jo monella osa-alueella. Painottaisin kuitenkin sitä, että jos et harjoittele ongelman ratkaisua ja ohjelmointiajattelua itsenäisesti, vaan tukeudut liikaa valmiisiin työkaluihin, et opi kunnolla. Tekoäly on loistava apuri selittämään asioita ja tiivistämään tietoa, mutta en ulkoistaisi ajatteluani sille.
Vaikeinta tässä työssä ei suinkaan ole koodaaminen, vaan ongelmien ja asiakastarpeiden ratkaiseminen parhaalla mahdollisella tavalla digitaalisin keinoin. Ohjelmointi on vain työkalu sen saavuttamiseen. Samoin AI tulee olemaan työkalu tiettyjen ongelmien ratkaisussa. Ongelmat eivät ole katoamassa – ne vain muuttavat muotoaan.