Teknologia-blogi ohjelmistokehittäjältä - mistä tässä blogissa on kyse?

Blogi-projektiOppiminen

13.3.2026

Innostuneena blogien lukijana halusin itselleni projektin, jossa pääsen kehittämään sekä ohjelmointi- että kirjoitustaitojani. Tästä syntyi Kehitysloikka-blogi, tervetuloa mukaan.

Olin pitkään ajatellut, että haluaisin tehdä leipätyöni ohessa jotain omaa — projektia, jota olisi kiva edistää säännöllisen epäsäännöllisesti. Sitten sain idean: miksi en lähtisi kirjoittamaan omaa blogia, vieläpä omalle alustalle? Vuosien kokemus ohjelmistokehityksestä ja jano luoda sisältöä yhdistyivät siihen, että tämä voisi olla mahdollista.

Allekirjoittaneen tausta

Olen työskennellyt ohjelmistokehittäjänä noin viisi vuotta ja oppinut erilaisia tapoja tehdä ohjelmistoja: ketteriä, vähemmän ketteriä ja jotain siltä väliltä. Työhön on sisältynyt sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Nyt osaan ohjata itseäni projektissa, joka voisi olla täysin oma.

Kehitysloikka-projekti

Pähkäilin pitkään blogin nimeä. Inspiraatiota etsin muilta, mutta mikään ei oikein tuntunut iskevän. Monet kirjoittavat blogiaan yksinkertaisesti omalla nimellään, domainin ollessa usein etunimisukunimi.com.

Mielessäni pyöri ajatus, että blogin nimi voisi viitata ohjelmistokehitykseen tai koodaamiseen, mutta ei liian selkeästi. Haluan blogissani myös auttaa ihmisiä hyppäämään rohkeasti koodaamisen maailmaan (ei se ole taikuutta). Näin syntyi nimi Kehitysloikka.

Tulevaisuudessa aionkin kirjoittaa:

  • Ohjelmoinnista
  • Itsensä kehittämisestä ja hyvinvoinnista
  • Ajatuksia elämästä koodarina ja sen mahdollistamista asioista

Ohjelmointi on huikea työkalu, jonka avulla voidaan saavuttaa vaikka ja mitä – ja kaikki tämä ruudun takaa, aseena näppäimistö ja hiiri.

Blogissani haluan painottaa: jos sinulla on ajatuksia tai haaveita, on vain ryhdyttävä toimeen. On oltava halua kehittyä ja ottaa loikka uuteen. Sinun ei tarvitse osata kaikkea valmiiksi, vaan voit opetella matkalla – niin kuin itsekkin teen tämän projektin tiimoilta.

En ole luontainen kirjoittaja, mutta nyt minulla on hyvä syy opetella kirjoittamista. Minulla ei myöskään ole kokemusta blogi-alustan koodaamisesta. Olisin voinut valita valmiin alustan, mutta halusin tehdä oman alustan ja muokata sitä täysin tarpeideni mukaan. Samalla voin kirjoittaa minua kiinnostavista aiheista ja kenties opettaakkin jotain, samalla itse oppien.

Tekninen ratkaisu (tässä vaiheessa)

Ensisijainen tavoitteeni on tehdä blogista mahdollisimman hakukoneystävällinen (SEO-friendly ). Tämä tarkoittaa mm. sitä, että Google indeksoi sivustoa tehokkaammin ja tarjoaa sitä helpommin hakutuloksissaan. Tulen kirjoittamaan myöhemmin artikkelin hakukoneoptimoinnista, joten stay tuned!

Toinen tärkeä asia on sivuston nopeus. Nykyään käyttäjät odottavat nopeita latauksia, ja hidas sivu voi saada lukijan lähtemään. Valitsin SSR (Server-side rendering) -tavan, jossa HTML generoidaan palvelimella ennen kuin se lähetetään käyttäjälle. Tämä vähentää selaimen puolella tapahtuvaa koodin ajoa ja nopeuttaa sivun latausta.

Ratkaisuni perustuu:

  • NextJS-kehykseen, joka helpottaa modernien web-sovellusten rakentamista
  • React-kirjastoon, joka on käyttöliittymien kehittämiseen tarkoitettu JavaScript-kirjasto
  • JavaScriptiin, selaimen ymmärtämään ohjelmointikieleen

Tulipas siinä lastillinen jargonia – pahoittelut hyvä lukijani! Tulen kirjoittamaan myös näistä blogissani, sillä ne ovat minulle hyvin tuttuja työkaluja.

Tästä eteenpäin

Tämän ollessa ensimmäinen artikkeli on sivustoni luonnollisesti varhaisessa vaiheessa. Blogin ulkoasu tulee muuttumaan sitä mukaa, kun saan uusia ideoita. Minulla on mielessäni useitakin ominaisuuksia, jotka olisivat siistejä. Jostain on kuitenkin lähdettävä liikkeelle – eihän Roomaakaan rakennettu päivässä.

Haluaisitko sinäkin tehdä jotain siistiä mistä voisit olla ylpeä ja innoissasi joka päivä? Pidä siinä tapauksessa mielessäsi mottoni, joka kuuluu näin:

Aloita. Opettele. Innostu.